Priäžy — suvaičuksen aloveh

Priäžy on joga puolespäi pättävy kohtu matkustajile. Täh voibi azettuo, täs voibi huogavuo, syvvä palaine da kehittyö hengellizesti.

Juuri tämän kohtan tranziittutarkoitukses tuli Priäžän kylän nimi. Ammuzih aigoih, konzu vie ei olluh rauduheboloi, tiä vaihtettih hevon val’l’ahuksii kauppumiehet, matkustajat da muite kyläs siiriči menijät. Panna uvvet val’l’ahukset, ravvoittua da syöttiä hebo — ei paha kuuluvus kohtal, kudamas ajettih siiriči. Priäžy toven on kaikkien dorogoin ristavukses. Se on monien juamoin ristavus, kudamih kuuluu federualinegi Kola-juamu.

Tämän päivän Priäžy on karjalazen kul’tuuran tulehmo, kus on säilytty sadavuodehizet muanruadajien taloit, da nygyaigainegi kohtu hotelliloin, gostindutaloloin, zaprauhkoin, restoruanoin da kahviloinke. Priäžän piiri on sežo se kohtu, kus on säilynyh äijy Karjalan puuhizen arhitektuuran mustomerkii, kudamat ollah XV vuozisadua da aijembatgi. Se ku Priäžän lähäl on kai suuret dorogat, luadiu matkustandan vahnoin mustomerkilöin luo helpokse, piästä kaččomah niidy suau pyöräl da toiči jallai kai. Priäžän piiris Kindahan kyläs pietäh ainavo juumoran festivuali Ven’an pohjazes. Sigäläzet miehet ollah kuulužat omal prostohuol da mielettömyöl. Kindahan mužikois nagrettavat tarinathäi ollah Gabrovan libo Odessan jyttyine brendu.

Priäžäh puutut kerras, ku kiännyt huruale Petroskoispäi ajajes. Čoma kylä järven rannal kerras ottau omah valdah matkustajan. Se ei petties rodei, erähän kylän kohtan nimihäi on Suvaičuksen mägi. Kerran ku ajanet libo astunet sit, kerras miellyt — miellyt sinunke yhtes matkustajah, vastah tulijah libo Priäžäh iččenäh.

Kuva: Aleksei Jakovlev

Priäžän piiris ruadau Etnokul’tuurukeskus «Elämä», kudai yhtistäy iččeh ymbäri kaiken mieldykiinnittäjän da elävän. Dai iče sana «elämä» karjalan kieles tiijättöhäi midä tarkoittau.

Ei suurettavah mielužah Etnokul’tuurukeskukseh on luajittu Karjalan kazviloin ozuttelu. Paikalline taidoilii Anastasija Prohorova ozutti, mittumua kukkua, puudu da marjua kazvau meijän muas.

«Elämä» ruadau karjalazien perindöllizien ruadoloin säilyttämizekse da kehittämizekse, sendäh keskukses on karjalaine gorničču, kus suau opastuo soittamah karjalazil perindöllizil soittimil, tuttavuo eri neroloih da opastuo pastamah perindöllizii karjalazii syömizii. Ku tahtonetto kuulta pajuo karjalan, suomen libo ven’an kielel, yhtyö karjalazih da suomelazih kižoih da tansiloih, sit teijän ies ezittyy Karjalas kuulužu pajojoukko «Meijän pajo».

Työ voitto kaččuo meijän ozutteluloi da ostua karjalazien neroniekoin luajilmuksii: magniettoi, savi — da nahkuazuteksii, pazloi, poštukartočkoi, kirjoi, lämmii alazii, šuapkoi da kaglupaikkoi, hurstiloi. Karjalazet on oldu rahmannoit rahvas. Myö novvammo nämmii perindölöi — meijän gostien gostitandu on kylläine, vessel da hyvämieline. Terveh tulgua «Elämäh»!